𒀭HALTIA-ASTROLOGIASTA JA SEN HALTIASTA 𒀭
Haltia-astrologia tuo tähtien kielen takaisin sinne, missä sen koti on aina ollutkin; luontoon, myyttiin ja ihmisen omaan syvimpään tarinaan.
HALTIA-ASTROLOGIA
Haltia-astrologia avaa ovet aivan uudenlaiseen tapaan tulkita tähtikarttoja – perinteistä astrologiaa kunnioittaen ja siitä käsin.
Suomalaisten haltioiden mukaan nimettyjen asteroidien tuominen mukaan astrologiseen maisemaan on kuin se yhtäkkiä puhuisi Pohjolan jylhää kieltä. Antaisi sille juuret ja sykkivän sydämen, joiden yllä planeetat kiertävät – ja joiden sammalenpeittämällä perustalla ihminen elää.
Tuodakseni haltia-astrologian keskusajatuksen esiin selkeästi, lainaan vapaasti suomentaen kaksi ensimmäistä riviä Enūma Elišiä, babylonialaista luomiskertomusta kolmen vuosituhannen takaa:
”Kun yläpuolella taivaat eivät vielä olleet saaneet nimeään,
kun alla olevaa vakaata maata ei vielä ollut nimellä kutsuttu…”
…olivat haltiat.
Ennen kuin jumalille rakennettiin temppeleitä, ennen kuin tähtiä kartoitettiin, nimettiin ja sidottiin myytteihin, ennen kuin suuret kosmoksen tarinat painettiin saveen, kiveen ja tähtitaivaalle – maa oli jo elossa.
Suomen kallioperä on maailman vanhimpia. Se on hengittänyt kauan ennen kuin sumerialaiset painoivat ensimmäistä nuolenpääkirjoitustaan saveen, ennen kuin kreikkalaiset nimesivät jumalansa, ennen kuin kukaan katsoi ylös ja kutsui tähtiä ihmisten nimillä.
Haltiat ovat jotakin jumaliakin vanhempaa; metsän henki, veden ääni, läsnäolo kivessä. Kaikki, mitä heidän jälkeensä tuli, jokainen temppeli, jokainen myytti, jokainen tähtikartta, rakennettiin maalle, jonka he jo tunsivat.
Haltia-astrologia alkaa tästä. Taivaiden alla olevasta maasta.
“Jokainen temppeli, jokainen myytti, jokainen tähtikartta, rakennettiin maalle, jonka haltiat jo tunsivat.”
HALTIA-ASTEROIDIT*
Suomalaisen myyttisen perinteen mukaan nimetyt asteroidit ovat vahva osa astrologista työskentelyäni. Kutsun lähestymistapaa hellästi ja vain puolileikkimielisesti haltia-astrologiaksi. Se on kuitenkin kaukana kevyestä symbolisesta mielijohteesta tai “vaihtoehtoisesta astrologiasta”. Ennemminkin se on eräänlaista astrologian jatkotutkimusta.
Työskentelyni haltia-asteroideiksi kutsumieni asteroidien parissa perustuu yli 4200 vuoden astrologiseen ja historialliseen aineistoon. Se perustuu havaintoihin, vertailuun, toistuvuuksiin ja pitkäjänteiseen analyysiin. Ja siihen, että tunnen jokaisen näistä kahdeksastatoista asteroideista yksilönä.
Mutta ennen kaikkea tunnen niiden käyttäytymisen.
Tiedän, millaisiin aspekteihin ne hakeutuvat, millaisia suhteita ne muodostavat planeettoihin ja toisiinsa, missä merkeissä ne viihtyvät, milloin ne rikkovat odotetun käyttäytymismallin ja milloin ne toistavat sitä lähes hämmästyttävällä johdonmukaisuudella. Tiedän, miten ne esiintyvät historian taitekohdissa, luonnonkatastrofeissa, kulttuurisissa murroksissa ja yksilöiden elämäntarinoissa.
Tiedän Mielikin poikkeuksellisen suhteen Saturnukseen. Tiedän Tellervon aseman Pluton löytökartalla. Tiedän Tapion taipumuksen keskustella kvinkunksien kautta. Tiedän Iku-Turson toistuvan esiintymisen anareettisilla asteilla. Tiedän Vellamon omalaatuisen deklinaatiokäyttäytymisen ja sen dynamiikan Jupiterin kanssa.
Jokainen näistä kahdeksastatoista asteroidista on itsenäinen yksilö. Jokaisen olen antanut avata merkitystään omassa tahdissaan; kuuntelemalla, havainnoimalla ja tutkimalla. Olettamatta. Kyseenalaistaen. Palaten aineistoon yhä uudelleen.
Haltia-asteroidien nimien kulttuurinen tausta on minulle yhtä tärkeä kuin niiden astronominen todellisuuskin. Siksi en perusta käsitystäni enkä tulkintaani pintapuolisiin myyttikertomuksiin. Olen perehtynyt suomalaiseen kansanuskoon, mytologiaan ja uskomusperinteeseen akateemisesti ja seurannut alan tutkimusta myös yliopistoelämäni jälkeenkin. Pyrin ymmärtämään, mitä nämä nimet ovat merkinneet siinä kulttuurisessa todellisuudessa, josta ne ovat nousseet.
Mutta kaikki tämä rakentuu perinteisen länsimaisen astrologian vakaalle kivijalalle. Asteroidit eivät korvaa planeettoja eivätkä muuta perinteistä astrologiaa – eivätkä muodosta siitä erillistä järjestelmää. Ne täydentävät sitä samalla tavoin kuin Chiron, kiintotähdet, suuret asteroidijumalattaret tai galaktiset pisteet.
Työni ammentaa samasta pitkästä traditiosta, joka ulottuu Mesopotamian tähtitaivaan havainnoista nykypäivään. Siksi käytän uusia tutkimuskohteita vanhaa perustaa kunnioittaen. Jatkan sen vuosituhantista keskustelua uusilla kysymyksillä ja uusilla aineistoilla, seisoen sillä kalliopohjalla, joka kaikkien kivijalkojen alla sykkii.
* Käytän suomalaisten myyttisen perinteen mukaan nimetyistä asteroideista nimitystä ”haltia-asteroidit” ennen kaikkea käytännöllisistä syistä. Samalla se muistuttaa siitä, että kyse ei ole kreikkalais-roomalaisen jumalperinteen jatkeesta, vaan suomalaisesta myyttisestä maailmasta ja sen omasta symbolisesta kielestä. Nimi on minulle työväline. Menetelmä antaa sille sisällön.
” Ja yhtäkkiä kaikki asettuu maisemaan, joka on suomalaiselle yhtä tuttu kuin lähimetsä ja sen polut, tuhannet järvet ja niiden hiljainen kuiske Pohjolan yöttömässä yössä.”
POHJA, JOLTA KULJEN
Olen koulutukseltani tutkijateologi. Ennen kuin astrologia minut nimeltä kutsui, tutkin Helsingin yliopistossa Vanhaa Testamenttia ja Lähi-idän kulttuureita, ja opiskelin babylonialaista tähtitiedettä, sumerilaisia divinaatiotekniikoita ja Mesopotamian myyttejä – niitä samoja tähtiä ja tarinoita, jotka elävät edelleen jokaisessa syntymäkartassa. Työskentelin Suomen Akatemian rahoittamassa huippututkimusyksikössä ja projektissa.
Kun luen kartassasi Venuksen tai Jupiterin tai Saturnuksen kertomaa tarinaa, tiedän, kuka hän on, kirjaimellisesti. Tiedän hänen alkuperäisen nimensä. Tiedän, mitä hänen temppeliinsä tuotiin uhrilahjaksi. Tiedän, millaisia unia hänelle nukuttiin
Astrologiaa olen opiskellut kansainvälisissä kouluissa, ja jatkan kaikkeudenkokoista opiskelua elämänmittani täyteen. Pohja, jolle kaikki se rakentuu, on vuosikymmenten akateeminen työ ihmisen maailmankuvien, uskomusten, myyttien ja pyhän äärellä..
Mutta opettajistani suurin ei ole ollut yksikään koulu.
Kymmenisen vuotta sitten elämäni hajosi pirstaleiksi. Onnettomuudessa saatu aivovamma vei muistin, varmuuden ja tutun minän. Se pakotti minut riisumaan itseni kerroksittain aivan alastomaksi, ja aloittamaan koko elämän uudelleenrakentamisen, hitaasti, epävarmoin askelin – ilman karttaa.
Se oli armotonta. Ja kuitenkin, sittenkin, samaan aikaan se oli myös armollista.Teologina ja sielunhoitajana olin opiskellut ihmisen haavoittuvuutta. Nyt minun piti elää se.Psykologian opinnot, jotka olivat olleet tietoa, muuttuivat kokemukseksi. Ja kysymykset, joita olin tutkinut akateemisesti – kuka olen, mikä on pyhää, mistä löytyy merkitys – tulivat kohdattaviksi omaelämässäni, ilman suojaavaa tutkijankuorta.
Luonto pelasti minut. Sen metsät, vedet, vuodenajat, sen pohjaton hiljaisuus, sen loppumaton viisaus. Hetki kerrallaan, askel kerrallaan, päivä, vuosi, vuosikymmen, se on auttanut minua kasvattamaan elämänjuuriani uudelleen.
Ja tämä on se pohja, jolle työni rakentuu; elämä – aito, raaka, sykkivä, kaunis, ainutlaatuinen. Ja sen myötä syntynyt kyky pysähtyä toisen ihmisen äärelle ilman kiirettä, kohdata rajujakin kysymyksiä ilman pelkoa, ja katsoa tähtiin tietäen, että ne ovat katsoneet takaisin myös pimeimmillä hetkillä.
Minun piti kulkea pimeyden halki ilman karttaa. Tiedän mitä se on. Tiedän myös, mitä se voisi olla kartan kanssa. Siksi teen tätä työtä – ja siksi se on minulle paljon enemmän kuin työtä.
Tervetuloa kanssani poluille, joita harva on astellut, metsiin, joissa tuuli kuiskii elämää, ja tähtiin, joissa tarut kudotaan todeksi.
